maanantai 18. kesäkuuta 2012

Rakkauskirje ystävälle

Mä olen ottanu mun oman aikani ja miettiny, mut se ei riitä. Se miettiminen ei ole tuottanut tulosta. 

Haluun vaan palata menneisyyteen, tavata sen ihmisen, joka pelasti mut kauan aikaa sitten. Sen, joka kesti mun jokaikisen huono päivän ja sen, joka pyyhki mun kyyneleitä ja silitti mun päätä, kun mä en saanut unta. Haluun nauraa ja nauttia kevään ensimmäisistä auringonsäteistä sen ihmisen kanssa, juuri sen, johon tutustuin. Se ihminen hukkui. Mä olen koittanut huutaa, jotta se kuulis. Mä olen koittanut valita kävelyreitit, jotta se tulis vastaan. Se ei kuule, eikä se kävele vastaan. Mä tyhmä en edes tiedä, kaipaako se mua. Mä kaipaan sitä, juuri sitä ihmistä sieltä menneisyydestä. Sitä, joka otti mua kädestä, kun mua pelotti, ja lupasi ettei ikinä mene pois.

Mä työnsin sen liian monesti pois, mä olin tyhmä. Mä en uskonut, että kukaan voi olla mun lähellä. Enkä mä myöskään uskonut, että kukaan pelastaa mua. Tai uskoin, sen mä uskoin, mutta en sitä, ettei se tekisi niinkuin muutkin, lähtisi pois. Siksi mä sen lähetin pois, siksi, ettei se lähtis pois. Mä olin tyhmä. Mä en luota kehenkään. Mä rakastan niin montaa, mutta kukaan ei saa olla liian lähellä. Mutta mä rakastan sitä ihmistä, se pelasti mut, ja mä haluan, että se olisi lähellä. Mä vihaan itseäni, miksi mä olen tehnyt niin. Miksen mä anna kenellekkään edes mahdollisuutta pysyä mun luona? Koska mua pelottaa. Mua pelottaa kaikki.

Mä pelkään olla yksin. Mä totuin, etten koskaan ole. Mä totuin käteen, joka piti kiinni. Mä pelkään pimeää. Yksin se pimeä on vielä pimeämpi. Mä en tykkää nukkua yksin. Mä en halua olla yksin. Tykkään olla yksin kyllä, mutta mä olen yksinäinen. Ihan vaan siksi, että mä totuin, että mulla on joku. Se joku, mitä ei ole.

Mä haluaisin käyttäytyä nätimmin, olla mukavampi. Mä haluaisin oppia ymmärtämään sitä ihmistä. Mä haluisin kuunnella sitä, niinkun se kuunteli mua. Mä haluisin pitää sitä huonoina päivinä kädestä, niinkun se piti mua. Mä haluisin, että asiat ois niinkun ennen, koska mä olen melkein terve. Mä olen ollut sairas ja typerä. Olen ollut inhottava ja käyttäytynyt väärin. Ja voin syyttää itseäni pelkästään. Mä haluisin pyytää anteeksi ja kiittää.

Mä haluan löytää sen ihmisen takaisin, että mun ei tarvi itkeä enää.

3 kommenttia:

  1. Voi ridis!! jos oisin nyt siellä rutistaisin sua ja kunnolla! <3 oot niin ihana ihminen ja tiiäkkö mitä, sulla on iha samallaisia ajatuksia ku mulla joitain ihmisiä kohtaan. Pakko nähä joskus tässä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sinä ihana ♥ tuut kyläileen pian! ps. ajatukset on perseestä

      Poista